Conficap ostaa kaksi logistiikkakiinteistöä Herttoniemestä – Puolan logistiikkakeskus uudelle omistajalle

Conficap Oy vahvistaa kiinteistöportfoliotaan ostamalla kaksi logistiikkakiinteistöä Helsingin Herttoniemestä. Yhtiö on solminut kiinteistökaupat myyjäosapuoli Hartelan kanssa 28.8.2019. Osoitteissa Sorvaajankatu 13 ja 15 sijaitsevat kiinteistöt on rakennettu vuosina 1973 ja 1991, ja niiden vuokrapinta-ala on yhteensä 13 972 m2. Kiinteistöissä toimii useita eri vuokralaisia, joiden nykyiset vuokrasopimukset jatkuvat normaalisti.

”Logistiikkakiinteistöt sijaitsevat Herttoniemen halutulla ja kehittyvällä yritysalueella, jonne on hyvät kulkuyhteydet niin metrolla kuin kumipyörillä. Investointi noudattaa strategiaamme, jonka mukaan panostamme toimisto- ja logistiikkakiinteistöihin Suomen kasvavissa keskuksissa”, kertoo Conficapin kiinteistöjohtaja Atte Köykkä.

”Olemme erittäin iloisia, kun pitkäaikaiset kiinteistösijoituksemme löysivät uuden omistajan toisesta suomalaisesta perheyrityksestä”, toteaa Hartela Etelä-Suomen varatoimitusjohtaja Tapio Rantanen.

Viimeisen vuoden aikana Conficap on kasvattanut kiinteistöliiketoimintaansa hankkimalla toimisto- ja logistiikkakiinteistöjä muun muassa Helsingin ydinkeskustasta Vuorikatu 20:sta, Helsingin Pitäjänmäestä sekä Espoosta ja Vantaalta. Turun seudulla yhtiö on ostanut tunnetut Turun Torinkulman ja Raision Lasikuution kiinteistöt.

”Suomalaisena perheyrityksenä haluamme toimia lähellä asiakkaitamme ja olemme vahvasti sitoutuneita kehittämään kiinteistöjämme yhteistyössä vuokralaisten kanssa”, Köykkä sanoo.

Puolan logistiikkakeskuksen myynti keskittää kiinteistöomistuksen Suomeen

Samaan aikaan Conficap on myynyt Puolan Łódźissa sijaitsevan logistiikkakeskuksensa ja luopuu näin suorista kiinteistöomistuksistaan ulkomailla. Tiloissa toimii suomalainen lvi- ja tukkukaupan yritys Onninen, jonka Conficapin edeltäjä Onvest myi Keskolle vuonna 2016. Kesällä toteutuneessa kaupassa jakelukeskuksen ostaja on kiinteistön vuokralainen Onninen Polska, jonka Kesko Oyj omistaa.

”Olemme linjanneet, että keskitämme suorat kiinteistöomistuksemme Suomeen. Jatkamme edelleen toimintaamme myös ulkomailla, mutta keskitymme suorien sijoitusten sijaan yhteissijoituksiin ja kiinteistörahastoihin. Jo aiemmin olemme luopuneet omistuksistamme esimerkiksi Ruotsin Örebrossa”, Atte Köykkä kertoo.

Lisätiedot               

Atte Köykkä, kiinteistöjohtaja, Conficap Oy, p. 040 821 1043, atte.koykka@conficap.com

Conficap on suomalainen perheyritys, jonka historia ulottuu yli sadan vuoden taakse. Konserni koostuu neljästä liiketoiminta-alueesta. Conficap omistaa talotekniikkayhtiö Are Oy:n, minkä lisäksi yhtiöllä on laajamittaista kiinteistö- ja sijoitusliiketoimintaa sekä strategisia noteerattuja osakeomistuksia.


Tiedote Takaisin Ajankohtaista-sivulle