Conficapin ensimmäinen tilikausi oli toiminnan rakentamisen aikaa
Conficap-konsernin ensimmäinen tilikausi kattaa vuoden 2018 kahdeksan viimeistä kuukautta. Liikevaihto tällä vajaalla tilikaudella oli 269,6 miljoonaa euroa. Liiketulos oli 5,7 miljoonaa euroa sisältäen Ruotsin kiinteistön myyntivoiton (11,3 miljoonaa euroa).
Conficap syntyi 30.4.2018, kun perheyritys Onvest jakautui kahdeksi uudeksi ja toisistaan riippumattomaksi yhtiöksi. Konserni koostuu neljästä liiketoiminta-alueesta. Conficap omistaa talotekniikkayhtiö Aren, minkä lisäksi yhtiöllä on laajamittaista kiinteistö- ja sijoitusliiketoimintaa sekä strategisia noteerattuja osakeomistuksia.
”Conficapin ensimmäinen toimintavuosi oli uuden rakentamisen aikaa. Teimme paljon järjestelyjä erityisesti kiinteistöliiketoiminnan alueella. Markkinaympäristöä leimasi epävarmuus: esimerkiksi sijoitusliiketoiminnan tuottoa painoi loppuvuonna yltynyt markkinoiden hermostuneisuus ja kurssilasku”, toteaa Conficap Oy:n toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Maarit Toivanen.
Are jatkoi edellisenä vuonna uudistetun strategiansa toteuttamista. Yhtiön koko vuoden liikevaihto pysyi samalla tasolla verrattuna edelliseen vuoteen. Tilauskanta puolestaan kasvoi selvästi. Loppuvuodesta yhtiö kertoi laajenevansa Ruotsiin ostamalla Göteborgin alueen johtavan putkiurakointi- ja huoltoyritys Kungälvs Rörläggerin.
Kiinteistöliiketoiminnassa toteutettiin useita merkittäviä kiinteistökauppoja. Conficap osti kiinteistöjä esimerkiksi Helsingin ydinkeskustasta ja Pitäjänmäeltä. Strategian mukaisesti painopiste siirtyi Suomen ulkopuolisessa kiinteistöliiketoiminnassa suorista sijoituksista kiinteistörahastoihin, minkä takia yhtiö luopui Ruotsin Örebrossa sijaitsevasta logistiikkakiinteistöstä.
Sijoitusliiketoiminnan tuottoa painoi haastava markkinaympäristö. Vuoden 2018 aikana muodostettiin kansainvälisesti hajautettu sijoitussalkku uuden varainhoitajakumppanin kanssa. Sijoitustoiminta perustuu Conficap Oy:n hallituksen vahvistamaan sijoituspolitiikkaan, jonka tavoitteena on pitkän aikavälin vahva tuotto ja omistaja-arvon kasvattaminen hallitulla riskitasolla.
”Conficap on juridisena yhtiönä nuori, mutta sen historia on pitkä. Perheyrityksen juuret ulottuvat yli sadan vuoden päähän. Yhtiön nimi tulee sanoista ’confidence’ ja ’capital’, luottamus ja pääoma. Samalla nimi kuvastaa perustehtäväämme. Sitoutuneena kotimaisena omistajana olemme menestyvän liiketoiminnan mahdollistaja. Yhtiön vahva tase ja toiminnan aktiivinen käynnistyminen antavat erinomaisen pohjan tulevaisuudelle ja uuden luomiselle”, Toivanen sanoo.
Conficap Oy:n hallitus uudistui 22.3.2019 pidetyssä yhtiökokouksessa. Hallituksesta jäivät omasta pyynnöstään pois Markku Pohjola ja Juha Rantanen. Hallitukseen valittiin Timo Kohtamäki ja Henrik Koivisto.
”Haluan kiittää Markku Pohjolaa ja Juha Rantasta heidän pitkästä ja sitoutuneesta työstään ensin Onvestin ja myöhemmin Conficapin hallituksessa. Toivotan tervetulleeksi hallitukseen sen uudet jäsenet Timo Kohtamäen ja Henrik Koiviston”, sanoo Maarit Toivanen.
Conficap on suomalainen perheyritys, jonka historia ulottuu yli sadan vuoden taakse. Konserni koostuu neljästä liiketoiminta-alueesta. Conficap omistaa talotekniikkayhtiö Are Oy:n, minkä lisäksi yhtiöllä on laajamittaista kiinteistö- ja sijoitusliiketoimintaa sekä strategisia noteerattuja osakeomistuksia.
Lisätietoa:
Maarit Toivanen, toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja Conficap Oy
Yhteydenotot Maarit Toivasen assistentti Sari Lahtisen kautta: puh. 050 322 2231, sähköposti sari.lahtinen@conficap.com