Conficapin kiinteistöjohtaja vaihtuu

Conficapin kiinteistöjohtaja Atte Köykkä on tehnyt päätöksen hakeutua uusiin haasteisiin. Köykkä on toiminut tehtävässään nykyisen Conficapin toiminnan alkamisesta lähtien. Hän työskenteli myös Conficapin edeltäjä Onvestin palveluksessa.

”Olemme nyt kolme vuotta rakentaneet Conficapin kiinteistöliiketoimintaa. Työ on saatu hyvään vaiheeseen ja nyt oli luonnollinen taitekohta lähteä etsimään uralle seuraavaa uutta projektia. Haluan kiittää työtovereitani, asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneita hyvästä yhteistyöstä. Conficapin vahva kiinteistöportfolio, osaava henkilöstö ja asiakasta lähellä oleva toimintamalli luovat erinomaisen pohjan strategiamme menestykselliselle toteuttamiselle ja yhtiön tulevalle kehitykselle”, toteaa Atte Köykkä.

”Haluan kiittää Atte Köykkää hänen pitkästä ja tuloksellisesta työurastaan perheyritystemme palveluksessa. Hän on tehnyt vuosien varrella tärkeätä työtä Conficapin kiinteistöliiketoiminnan rakentajana. Toivotan hänelle mitä parhainta jatkoa uusiin haasteisiin”, sanoo Conficapin toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Maarit Toivanen.

Yhtiö käynnistää seuraajanhakuprosessin välittömästi. Conficapin talousjohtaja Marko Häikiö vastaa väliaikaisesti myös kiinteistöliiketoiminnan johtamisesta.

 

Conficap on suomalainen perheyritys, jonka historia ulottuu yli sadan vuoden taakse. Konserni koostuu neljästä liiketoiminta-alueesta. Conficap omistaa talotekniikkayhtiö Are Oy:n, minkä lisäksi yhtiöllä on laajamittaista kiinteistö- ja sijoitusliiketoimintaa sekä strategisia noteerattuja osakeomistuksia.

 

Lisätietoa:

Maarit Toivanen, toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja Conficap Oy

Yhteydenotot Maarit Toivasen assistentti Sari Lahtisen kautta: puh. 050 322 2231, sähköposti: sari.lahtinen@conficap.com


Tiedote Takaisin Ajankohtaista-sivulle