Erik Toivanen Conficapin kehityspäälliköksi -viides omistajasukupolvi on mukana jatkamassa perheyhtiön pitkäjänteistä työtä

Erik Toivanen on nimitetty 1.1.2022. alkaen Conficap Oy:n kehityspäälliköksi. Tehtävässään hän vastaa Conficapin kehitystyöstä ja osallistuu yhtiön strategiaprosessiin, kiinteistökehitysprojekteihin ja sijoitustoiminnan suunnitteluun. Työajasta puolet kohdistuu kiinteistöliiketoimintaan ja puolet strategiatyöhön sekä sijoitus- ja muuhun liiketoimintaan. Kehityspäällikkö raportoi kiinteistöjohtaja Antti Pitkäselle.

Erik Toivanen edustaa Conficapin omistajasukua jo viidennessä polvessa ja on työskennellyt perheyhtiössä vuodesta 2019 alkaen. Toivanen onkin seurannut perheyrityksen toimintaa läheltä jo vuosien ajan ja kartuttanut osaamistaan kiinteistöliiketoiminnan johtamisen koulutuksella (PGP 27) sekä Perheyritysten liiton järjestämällä strategisen johtamisen koulutuksella.

”Omistajuus on aina velvoittanut osallistumaan laajasti perheyhtiön toimintaan myös aiemman controllerin roolini ulkopuolella, mutta uuden toimenkuvan myötä näitä tehtäviä on nyt helpompaa ja selkeämpää toteuttaa. Uudessa roolissani olen mukana muun muassa täsmentämässä omistajastrategiaa ja kartoittamassa mahdollisia uusia omistuksia”, Toivanen kertoo. Lisäksi osallistuminen Aren hallitustyöhön antaa perspektiiviä Conficapin liiketoimintoihin.

 

Lisätiedot:

Kiinteistöjohtaja Antti Pitkänen, p. 050 5555 611, antti.pitkanen@conficap.com

Kehityspäällikkö Erik Toivanen, p. 050 329 3883, erik.toivanen@conficap.com

 

Conficap on suomalainen perheyritys, jonka historia ulottuu yli sadan vuoden taakse. Konserni koostuu kolmesta liiketoiminta-alueesta. Conficap omistaa talotekniikkayhtiö Are Oy:n, minkä lisäksi yhtiöllä on laajamittaista kiinteistö- ja sijoitusliiketoimintaa.


Tiedote Takaisin Ajankohtaista-sivulle