Vuosi 2020 oli poikkeuksellinen tilikausi myös Conficapille

Conficap-konsernille vuosi 2020 oli poikkeuksellinen tilikausi. Markkinoiden myllerrys ja voimakkaat rajoitustoimet vaikuttivat voimakkaasti konsernin liiketoimintoihin. Liikevaihto vuonna 2020 oli 503,3 miljoonaa euroa (2019: 493,5 milj. euroa). Liiketulos oli puolestaan 0,3 miljoonaa euroa (2019: 29,6 milj. euroa).

”Liikevaihtomme kasvoi hieman verrattuna edelliseen vuoteen. Liiketulos painui, mutta huomioiden poikkeukselliset olosuhteet ja koronatilanteen voimakkaan vaikutuksen Areen ja kiinteistöliiketoimintaan tulosta voi pitää torjuntavoittona. Konsernin tase ja likviditeettitilanne oli aiempaan tapaan vahva”, toteaa Conficap Oy:n toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Maarit Toivanen.

Talotekniikkayhtiö Aren kasvu Ruotsissa jatkui, kun yhtiö osti Malmön ja Lundin alueella toimivan taloteknisiä palveluita tarjoavan Climat80 AB:n koko osakekannan. Liiketoiminnasta Venäjällä luovuttiin myymällä se operatiiviselle johdolle. Koronapandemia vaikutti Aren asiakkaiden liiketoimintaan, mikä toi tiettyjä kannattavuushaasteita niin urakointiin kuin ylläpito- ja huoltopalveluihin.

Kiinteistöliiketoiminnassa hankittiin toimistotalot Turun keskustasta ja Helsingin Pitäjänmäestä. Koko kiinteistökannan vuokrausaste kasvoi selvästi. Koronapandemia vaikutti luonnollisesti vuokralaisten liiketoimintaedellytyksiin, minkä vuoksi heidän kanssaan sovittiin paikoin joustavista järjestelyistä. Rajoitustoimien aikaansaama muutos tulee muovaamaan toimialaa myös jatkossa. Joitain trendejä, kuten etätyön merkittävä kasvu, on jo nähtävissä, mutta osa vaikutuksista on vielä vaikeasti ennakoitavissa.

Sijoitustoiminnan vuosi oli kahtiajakoinen. Markkinat sukelsivat voimakkaasti helmi-maaliskuussa, mutta toipuivat lopulta nopeasti. Keväällä Conficap hankki osuuden Helsingin pörssissä listatusta Talenomista. Kansainväliset osakesijoitukset on puolestaan hajautettu laajasti pääosin Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Conficap jatkoi myös valikoitujen pääomasijoitusten tekemistä.

”Tärkein tavoitteemme vuoden 2020 aikana oli tehdä kaikkemme turvallisen työskentelyn mahdollistamiseksi, ja iloksemme onnistuimme tässä erinomaisesti sekä Conficapissa että Aressa. Globaalin pandemian kaltainen mullistus on jälleen osoittanut suomalaisen omistuksen ja tuotannon tärkeyden. Sitoutuneet kotimaiset omistajat uskaltavat katsoa vaikeiden aikojen yli ja ovat siten turvaamassa talouskasvua ja työpaikkoja”, Toivanen sanoo.

Lisätietoa:

Marko Häikiö, talousjohtaja, Conficap Oy, Puh. 010 400 6442

Tutustu vuosiraporttiin

 

 


Tiedote Takaisin Ajankohtaista-sivulle